Yksin media ei riitä vakoojien vahtikoiraksi

Suomea kuohuttava tiedustelumyrsky on johtanut poikkeuksellisiin toimiin, kärkipäässä Helsingin Sanomien toimittajan kotietsintään, jonka tarkoitus lienee lähdesuojan murtaminen. Välittömästi ulkomaiseen mediaan levinnyt uutinen herättää kysymyksen, mitä sananvapauden mallimaassa oikein tapahtuu.

Keskustelussa siviili- ja sotilastiedustelun viranomaisvalvonnan uudistamisesta ei juuri lainkaan ole kiinnitetty huomiota siihen, että kehittyneissä demokratioissa on toimivia malleja myös tiedustelupalvelujen valvontaan edustajainhuoneissa. Esimerkiksi Britannia, Saksa, Norja ja Italia ovat valtioita, joissa parlamentaarinen elin valvoo toiminnan lainmukaisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta muuttuvassa turvallisuusympäristössä. EU-maista ainoastaan Suomella, Irlannilla, Maltalla ja Portugalilla ei
ole parlamentaarista elintä. Parlamentaarinen valvonta vahvistaa kansalaisten luottamusta ja tiedustelutoiminnan oikeutusta.

Eduskunta on tyytynyt merkillisen kauan siihen, että jotkut valiokunnat kuka mitenkin silloin tällöin kahvittelevat Supon kanssa, vaikka on täysin ilmeistä, että se tapahtuu tämän ehdoilla. On ikäänkuin eduskunta ei tohtisi ottaa itselleen demokratiassa kuuluvaa valvontavastuutaan. Kymmenisen vuotta sitten esittäessäni valvontavaliokunnan perustamista puhemies Sauli Niinistö ei pitänyt sitä tarpeellisena.

Onneksi kaavaillun tiedustelulakikokonaisuuden myötä tämä väistely saattaa päättyä. Toukokuussa valmistui tiedustelun parlamentaarista valvontaa koskeva mietintö, jossa esitetään uuden tiedusteluvalvontavaliokunnan perustamista. Se poikkeaisi muista valiokunnista kokoonpanoltaan suppeampana, kuitenkin niin, että 11 jäsentä riittäisi kattamaan eri eduskuntapuolueet.

Vaikka perustuslaki antaa eduskunnan toimielimille nytkin ainakin teoriassa rajoittamattomat tiedonsaantioikeudet, tiedusteluvalvontavaliokunnalla olisi korostetettu oikeus itse päättää laaja-alaisesti, mitä tietoa se tarvitsee. Näin tasapainotettaisiin eduskunnan tehtävä  kansalaisten tiedonsaantioikeuden ja kansallisen turvallisuuden kesken.

Viime päivien keskustelussa tunnutaan kauttaaltaan luottavan siihen, että viranomainen tekee asiakirjojen salaus- ja luokittelupäätökset täydellisen objektiivisesti. On kuitenkin tunnettua, että viranomainen saattaa liioitella asiakirjan salaisuutta myös oman asemansa turvaamiseksi, koska turvallisuussalaisuuden rikkomisesta seuraa rangaistus. Yhtenä tehtävänä parlamentaarisella valvontaelimellä tuleekin olla sen varmistaminen, että salaaminen on perusteltua ja oikeasuhtaista avoimessa yhteiskunnassa.

Tiedusteluvalvontavaliokunnan lisäksi esitetään tiedusteluvaltuutetun perustamista tietosuojavaltuutetun yhteyteen. Eduskunnalle jätetty ehdotus tiedusteluelinten parlamentaarisesta valvonnasta on huolellisesti punnittu ja se tulisi saattaa nopeasti voimaan riippumatta muiden tiedustelulakien etenemisestä. Näin kansalaisten oikeutettuja huolenaiheita valvoisi joku muukin kuin media.

FacebookTwitterGoogle+
%d bloggers like this: