Vammaispalveluissa raha ei saa olla ainoa kriteeri

Yksi yhteiskunnan kehityksen keskeisistä mittareista on vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen. Tätä Suomikin korostaa toimiessaan kansainvälisessä yhteisössä. Periaatteen tulee läpäistä yhteiskunnan kaikki tasot. Oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon on keskeinen ihmisoikeus. Ihmisoikeuksia tulee puolustaa ja toteuttaa myös täällä Suomessa arkisessa toiminnassa, ei vain jossain kaukana maailmalla.

Vammaisten henkilöiden elämässä on edelleen lukuisia hankaluuksia, jotka estävät heitä elämästä yhdenvertaisella tavalla muiden kanssa. Heidän haavoittuva asemansa edellyttää erityisen huomion kiinnittämistä siihen, että ihmisoikeuksien toteutumista tarkkaillaan ja se turvataan pakottavalla lainsäädännöllä. Asumiseen liittyvät hankinnat ja kilpailutukset koskettavat vammaisten henkilöiden perustavanlaatuista turvallisuudentunnetta ja vaikuttavat ratkaisevalla tavalla heidän toimintakykyynsä ja itsemääräämisoikeuteensa. Näitä perustavanlaatuisia oikeuksia ei saa altistaa pelkille taloudellis-rationaalisille prosesseille.

Viime keväänä Euroopan parlamentti laati yksityiskohtaisen mietinnön YK:n vammaissopimuksen täytäntöönpanosta EU:ssa ja sen jäsenmaissa. Minulla oli etuoikeus toimia lausunnonlaatijana sekä oikeusasioiden että kehitysvaliokunnan puolesta. Parlamentti hyväksyi mietinnön lähes yksimielisesti. Julkisten hankintojen osalta parlamentti korosti, että sosiaaliset näkökohdat tulee huomioida julkisissa hankinnoissa siten, että vammaisten henkilöiden oikeus laadukkaisiin tukipalveluihin toteutuu.

Suomi toimi esimerkillisesti, kun se allekirjoitti YK:n vammaissopimuksen ensimmäisten joukossa. Nyt Suomen on aika näyttää esimerkkiä siinä, kuinka sopimus tuodaan paperilta käytäntöön. Vammaissopimus edellyttää, että lainsäädäntö niin EU-tasolla kuin Suomessa saatetaan sen mukaiseksi. Tämä ei ole ainoastaan velvollisuus, vaan antaa Suomelle mahdollisuuden korjata puutteet ja epäkohdat, jotka me kaikki tiedämme.

Heidin tervehdys Vammaisfoorumin ja Kehitysvamma-alan Asumisen Neuvottelukunnan mielenilmaukseen Helsingissä 7.9.2016

FacebookTwitterGoogle+
%d bloggers like this: