Suvaitsevaisuuden rajoilla

Berliinin muurin murtumisesta on kohta kulunut kymmenen vuotta, Neuvostoliiton hajoamisesta vähän vähemmän. Kylmän sodan aikana Suomi harjoitti pidättyvyyden ulkopolitiikkaa, joka meni pidemmälle kuin valtion turvallisuus edellytti. Ihmisoikeusloukkauksia ei tuomittu idässä eikä lännessä, koska haluttiin pysyä suurvaltakiistojen ulkopuolella. Paljon on maailma muuttunut noista ajoista: nykyään katsotaan paljon karsaammin valtioita, jotka sortavat omien kansalaistensa ihmisoikeuksia. Erityisesti Euroopan unionin jäsenyys on tehnyt Suomen ulkopolitiikasta tässä suhteessa aktiivisempaa, muttei silti välttämättä riittävän jämäkkää. Suomi on EU:n puheenjohtajamaana monien kriisien selvittelyn keskeinen toimija, halusipa se tai ei. Tuorein vakava väkivaltainen tapahtuma lienee aseellinen hyökkäys Armenian parlamenttiin ja sitä seurannut puhemiehen ja pääministerin murha. Balkanin ohella levotonta onkin erityisesti Kaukasuksella. Viime viikolla Helsingissä pidetty EU:n ja Venäjän huippukokous käsitteli lähinnä yhtä asiaa, Venäjän sotaretkeä Tshetsheniaan. On mahdollista, että kabineteissa käytiin jyrkkäsanaista keskustelua, mutta julkiset lausunnot olivat häkellyttävän pehmeitä. EU:n nimissä oltiin huolestuneita humanitaarisesta tilanteesta sekä esitettiin toivomuksia tarpeettoman väkivallan välttämisestä. Näillä lausunnolla unionin edustajat alleviivasivat sitä, että Tshetshenia on sittenkin Venäjän sisäinen asia. En voinut olla hieromatta silmiäni muistaessani, miten erilaisia reaktioita syntyi aiemmin tänä vuonna, kun eräs toinen keskusvalta pyrki lujittamaan otettaan yhdestä maakunnastaan syyllistyen kansallisen vähemmistön sortoon. Kosovossakin tapahtumat olivat kärjistyneet hiljalleen. Näin tarkasteltuna tilanne oli aivan sama kuin Tshetsheniassa, aina etnisiä puhdistuksia myöten. En luonnollisestikaan ehdota, että NATOn tai kenenkään muunkaan täytyisi ryhtyä pommittamaan Moskovaa, vaan yhdyn niihin, jotka toteavat Venäjän lukevan NATOn oppeja nyt kuin piru raamattua.

Ei ole hyväksyttävää, että terrori-iskuja käytetään verukkeena tavallisia miehiä, naisia ja lapsia vastaan käytävälle kostosodalle Tshetsheniassa. Tshetsheenien osallisuutta terrori-iskuihin ei ole todistettu. Parempaa maailmaa rakennettaessa tehdään pahoja valuvikoja, jos kansainvälinen laki ei ole sama kaikille. Miksi Venäjän annetaan rikkoa Euroopan neuvoston sopimusta, jonka mukaan valtiot eivät saa murhata kansalaisiaan tai pommittaa kaupunkejaan? Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ torjuu ajatuksen, että ihmisoikeusloukkaukset voisivat olla valtioiden sisäisiä asioita. Euroopan parlamentti kävi aloitteestani Tshetshenian sodasta tällä viikolla keskustelun. Aluksi Kimmo Sasi ministerineuvoston puheenjohtajana huomautti, että Venäjän ja EU:n huippukokous pidettiin Helsingin Säätytalossa, joka oli Venäjän keisarikunnan ensimmäinen kansanedustuslaitos. Ministeri Sasi saikin kuulla, että häneltä odotettaisiin suomalaisena enemmän myötätuntoa Venäjän otteessa rimpuilevan Tshetshenian kansaa kohtaan. Useat edustajat vaativat allekirjoittaneen tapaan, että EU:n tulisi rajoittaa talousyhteistyötään Venäjän kanssa, kunnes Tshetshenian kriisissä saadaan alkuun poliittinen ratkaisu. Muutkin olivat panneet merkille, että Venäjä on paisuttamassa sotilasmenojaan. Suorapuheinen ja määrätietoinen ulkoasiain komissaari Chris Patten torjui vaatimukset toteamalla, ettei ainakaan EU kanavoi suoraa rahaa Venäjälle. En kuitenkaan suostu uskomaan, ettei lännen tuki valuisi vähintäänkin epäsuorasti sotilasoperaatioiden rahoittamiseen. Keskustelun jälkeen ministeri Sasi totesi, että mitä kauemmin sota jatkuu, sitä kielteisemmin unioni suhtautuu kaikenlaiseen apuun Venäjälle. Perimmältään on kysyttävä, onko vaarana ajautuminen uudenlaiseen suurvaltapolitiikkaan, jossa kansainväliset pelisäännöt altistetaan ylivoimaisen vahvoille kansallisille eduille. Juuri siksi on tärkeää, että YK:ta uudistetaan päättäväisesti sellaiseksi, että se pystyy toimimaan oikeudenmukaisesti taipumatta suurvaltojen itsekkäisiin etupyrkimyksiin.

Turun Sanomien kolumni 29.10.1999

FacebookTwitterGoogle+

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggers like this: