Mihin raja piirretään?

Viime päivinä minulta on kysytty, joko meillä on Euroopan parlamentissa kaasunaamarit kaapissa terroristi-iskun varalta. Moni oli nähnyt suuret otsikot, joiden mukaan Strasbourgin parlamentti olisi ollut viime helmikuussa sariini-hermokaasuiskun kohteena. Harvempi huomasi pienet uutiset, joissa Euroopan parlamentin johto kiisti tiedot. Totuutta tuskin saamme tietää, olihan asian selvittelyssä tarinan alkulähteen mukaan sellainenkin taho kuin Britannian tiedustelupalvelu MI5. Satakunta kollegaa lienee vaatinut kaasunaamareita varustuksiimme.

Toki mieleen on tullut, kuinka Strasbourgin uusien, Alcatrazin vankilaksi kutsuttujen rakennusten suunnittelua ovat ohjanneet illuusioksi paljastuneet turvallisuuskäsitykset. Arkkitehdin suunnittelua ei ole ainakaan ensimmäisenä periaatteena ohjannut se, että jossain tilanteessa voi olla tarve poistua rakennuksesta mahdollisimman nopeasti. Lehdistöllä taas on rakennukseen harvinaisen vapaa pääsy. Joku pistikin merkille sen, että parlamentissamme huhtikuussa vieraillut Afganistanin oppositiovoimien komentaja Masud kuoli toissa sunnuntaina kahden toimittajina esiintyneen miehen itsemurhaiskussa. Masudin rinnalla näyttävästi lehdistön edessä esiintynyt puhemiehemme saattaa olla tätä seikkaa pohtinut iltaisin nukkumaan mennessään.

Kaikesta huolimatta keskustelumme eivät ole pyörineet kovin paljoa oman navan ympärillä. On pohdittu EU:n roolia syyskuun 11. päivän jälkeisessä maailmassa. Yksi laajasti tunnistettu johtopäätös on, että yhteistyö tulee syvenemään herkimmillä aloilla kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä poliisi- ja oikeusasioissa.

Ulkopolitiikassa tullaan näkemään voimakkaampaa diplomatiaa ja se rooli soveltuukin EU:lle paremmin kuin sotilaalliset toimet. Diplomatiaa tarvitaan erityisesti Lähi-idässä, missä Yhdysvallat on saatava edistämään rauhanprosessia. EU:lla on kaikki syyt kaventaa maailman rikkaiden ja köyhien välillä ammottavaa kuilua, joka ruokkii terrorismia. Epäilemättä EU-maiden keskinäinen sotilasyhteistyö tiivistyy, mutta ehkä myös pyrkimys Yhdysvalloista riippumattomampaan turvallisuuspolitiikkaan.

EU-maat haluavat antaa poliiseille ja tiedustelupalveluille nykyistä suuremmat valtuudet toimia yli kansallisten rajojen. On kuitenkin syytä kantaa huolta siitä, mihin turvallisuuden ja kansalaisvapauksien raja piirretään. On torjuttava pyrkimykset ratkaista kansainvälisen terrorismin torjunnan varjolla myös normaalien mielenosoitusten järjestyksenpito-ongelmat.

Yhdysvaltojen johtaman, terrorismin vastaisen rintaman muodostaminen näyttää vaativan tiettyä suurpiirteisyyttä itse terrorismin määrittelemisessä. Putinin panos saadaan, kunhan hänen Tshetshenian sotaretkeltään suljetaan silmät entistä tarkemmin. Kiina on mukana, jos sen harjoittama terrori niskuroivia provinsseja ja alueita kohtaan voi jatkua. Tätä ei voi hyväksyä.

Eurooppalaiset puheenvuorot ovat olleet Yhdysvaltoja maltillistavia. Ehkä jo lähipäivinä nähdään, onko niillä ollut vaikutusta vai lähteekö maailman mahtavin valtio sittenkin omalle ristiretkelleen siviiliväestöön osuvin kostoiskuin. Sodan sijaan tarvitaan oikeutta ja ennen muuta kansainvälistä oikeutta.

Yhdysvallat on erityisesti George W. Bushin kaudella irtaantunut entistä nopeammin ja entistä kauemmaksi pyrkimyksistä luoda kansainvälistä oikeusjärjestelmää. Keskimäärin yksi kansainvälinen sopimus on murentunut hänen jokaisena vallassaolokuukautenaan.

Juuri nyt Yhdysvallat tarvitsee muuta maailmaa oman turvallisuutensa takaamiseen. Kuluvalla viikolla se päätti ilman sarvia ja hampaita maksaa ison velkansa YK:lle. Ehkä Yhdysvallat on huomaamaisillaan, että jopa sen jyrkästi vastustama pysyvä kansainvälinen rikostuomioistuin on sen etujen mukainen. Mahdollisuuksien ikkuna on avattu, on toimittava ennen kuin se taas sulkeutuu.

Turun Sanomien kolumni 28.09.2001

FacebookTwitterGoogle+

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggers like this: