Lukuhuoneko on avoimuutta?

Kansainvälistä oikeus tietää -päivää vietettiin 28. syyskuuta. Oikeus tietoon kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Sen avulla kansalaiset voivat osallistua demokraattiseen päätöksentekoon, ilmaista mielipiteitään ja seurata meidän päättäjien toimia.

Perusoikeudet eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä, vaan niitä on jatkuvasti puolustettava. Tietoa on pimitetty niin eurokriisin hoidossa kuin EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimusneuvotteluissa TTIP:issä. Terveyteen ja ympäristöön liittyvissä asioissa hyvä esimerkki on rikkakasvintorjunta-aine glyfosaatti, jonka turvallisuudesta ihmiselle ja luonnolle on kiistelty pitkään. Maailman terveysjärjestön syöväntutkimuslaitos luokitteli sen mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi, mutta EU:n elintarviketurvallisuusvirasto EFSA tuli toisiin tuloksiin. Niiden perusteella glyfosaattia saisi myydä EU:ssa jatkossakin.

EFSAn arvio perustui kemianteollisuuden eli glyfosaattivalmistajien tekemiin tutkimuksiin, joita ei ole julkistettu. Kun taannoin kollegojeni kanssa pyysimme saada tutkimukset, jotta muut tutkijat voivat ottaa niihin kantaa, vastaus oli ei.  Kemianyritykset keksivät kuitenkin kesän aikana ratkaisun: lukuhuone. Parlamentin jäsenet pääsevät katsomaan tieteellistä raakadataa lukuhuoneeseen, jossa muistiinpanovälineet, puhelimet ja muut laitteet on kielletty. Aiemmin lukuhuone otettiin käyttöön TTIP-neuvottelujen asiakirjojen ”julkistamisessa”.

Lukuhuonekäytäntö luo väärän kuvan avoimuudesta. Se, että tuhansia sivuja tutkimustuloksia annetaan hetkeksi poliitikkojen nähtäväksi, ei tee niistä tieteellisesti uskottavia, eikä auta tekemään valistuneita päätöksiä. Tutkimukset pitää saattaa tiedeyhteisön kriittiseen arviointiin. Vaatimukset päätöksenteon avoimuudesta kasvavat koko ajan ja avoimuus on omiaan auttamaan ihmisiä ymmärtämään, miten EU toimii. Myös sen vuoksi avoimuutta on vaadittava ja puolustettava.

Julkaistu Aamulehdessä 29.9.2016

FacebookTwitterGoogle+
%d bloggers like this: