Kaiken kansan äänestykset

Brexit on kirvoittanut vilkasta keskustelua kansanäänestysten mielekkyydestä. Oli miten oli, kansanäänestykset ovat tasaisen varmasti lisääntyneet Euroopassa ja nimenomaan koskien EU-integraatiota ilman, että on tehty mitään keskitettyjä päätöksiä. Taustalla on käsitykseni mukaan erityisesti kansalaisten halu osallistua suoraan päätöksentekoon, mutta usein syynä on myös syvä epäluottamus vaaleilla valittuja päättäjiä ja puolueita kohtaan.

Kansanäänestyksiä käyttävät taitavasti hyväkseen niin hallitukset kuin kannatustaan lisänneet populistipuolueet. Brexit on esimerkki edellisestä, kun eräs keskeinen puoluejohtaja, David Cameron, pelasi upporikasta ja rutiköyhää pelastaakseen puolueensa yhtenäisyyden ja asemansa maan pääministerinä. Jälkimmäisestä käy esimerkiksi huhtikuussa Hollannissa järjestetty kansanäänestys EU:n ja Ukrainan yhteistyösopimuksesta. Siinä kyse taisi olla kaikesta muusta paitsi siitä, mitä tuo sopimus koskee, ja erityisesti kyse oli yleisestä epäluottamuksesta EU:a kohtaan. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun kansanäänestys järjestettiin unionin ulkopolitiikasta, mutta tuskinpa viimeinen kerta.

Parhaimmillaan kansanäänestykset ovat omiaan kuromaan umpeen kuilua kansalaisten ja eliittien välillä. Näin on, kun aloite on kansalaisten eikä hallitusten käsissä. Olen aina ihaillut Sveitsin kansanäänestyskulttuuria, jossa kansalaiset ovat voineet vuodesta 1899 tehdä sitovaan kansanäänestykseen johtavia aloitteita selkeästi määritellyistä asiakysymyksistä. Toisin sanoen, kansalaiset sanovat päätöksenteossa ensimmäisen ja viimeisen sanan. Kun kansanäänestykset ovat näinkin juurtuneita valtiolliseen elämään, silloin keskustellaan asiasta eikä sen vierestä, niin kanttiinien lounaspöydissä kuin kahviloissakin. Politiikka on kansalaisten omaisuutta, eikä noiden muiden tuolla jossain.

Suomessa on otettu tärkeä askel suoran demokratian suuntaan, kun kansalaiset voivat tehdä aloitteita, mutta vain puolitiehen, koska ratkaisu on eduskunnan käsissä eikä johda sitovaan kansanäänestykseen, kuten Sveitsissä. Silti tämä on osoittautunut hyväksi kanavaksi, koska nostaa poliittiseen keskusteluun olennaisia kysymyksiä kuten tasa-arvoinen avioliittolaki.

Ovatko kansanäänestykset siis mielekäs tapa ratkaista merkittäviä poliittisia kysymyksiä? Kääntäen on kysyttävä, ei kai suora demokratia ole merkityksettömiä kysymyksiä varten? Usein suoraa demokratiaa vastustetaan epäilemällä, kykenevätkö kansalaiset ottamaan kantaa merkittäviin tai kauaskantoisiin kysymyksiin. Tähän voi vain todeta kokemusperäisesti, että vaalit eivät välttämättä tuo päätöksentekoon varsinaista viisauden aaltoa. Kauaskantoisten kysymysten ratkaiseminen on sitä paitsi jokaisen ihmisen elämää, alkaen elämänkumppanin valinnasta. Ihmisille merkittävät kysymykset voivat vaihdella paikallisen tiesuunnitelman hyväksymisestä aina liittymiseen kansainväliseen valtiosopimukseen. Suoraa demokratiaa edistäisi mielestäni se, että jo kouluissa alettaisiin yhä enemmän pohtia yhdessä oppilaille mielekkäitä kysymyksiä vaihtoehtoineen, joihin sitten otetaan kantaa.

Kansanäänestykset ovat mielekkäitä edellyttäen, että kysymyksenasettelu on selkeä ja vaihtoehtojen seuraukset ymmärrettävissä. Brexit on onneton esimerkki kysymyksestä, joka jätti etenkin EU-eron seuraukset spekulaatioiden, puolitotuuksien ja jopa suoranaisten valheiden varaan. Vaikka nyt sanotaan, että Brexit on Brexit, koittanee totuuden hetki vasta sitten, kun hallitus esittelee aikaisintaan parin vuoden kuluttua EU:n kanssa neuvottelemansa erosopimuksen. Kannatan Gibraltarin esitystä, että erosopimus viedään kansanäänestykseen. Vasta sen sisältö kertoo, mitä Brexit oikeasti merkitsee. Tämä olisi mielestäni legitiimi eli kunniallinen tapa ottaa koko asia uuteen tarkasteluun.

Brexitistä saattaa seurata Frexit, Dexit ja niin edelleen. Mutta pitäisikö Suomessa järjestää kansanäänestys EU- tai eurojäsenyydestä? Itse en aio edistää näitä nimenomaisia aloitteita, koska kannatan EU:n ja euroalueen ongelmien ratkaisemista kummankin täysivaltaisena jäsenenä. Jos tällaisia aloitteita tehtäisiin ja eduskunta päättäisi sen pohjalta järjestää kansanäänestyksen, varmaankin kampanjoisin aktiivisesti eroa vastaan toivoen laadukasta keskustelua ja viisasta päätöstä.

Suora demokratia kansanäänestyksineen on tullut jäädäkseen, mutta nyt on todella syytä pohtia, kuka niitä käyttää ja mihin tarkoitukseen. Kansanäänestysten hyväksikäytön estämiseen tarvitaan selkeät säännöt, muuten edessä on vielä monta onnetonta Brexitiä.

Pakina Rovaniemen Radio Suomessa 28.7.2016

FacebookTwitterGoogle+
%d bloggers like this: