EU tuomioistuinuudistuksessa historiallinen askel kohti tasa-arvoa

Parlamentti näytti vihreää valoa eilen tuomiosistuinuudistukselle,  jossa tehtiin EU-oikeuden historiaa. Unionin lainsäätäjät, parlamentti ja neuvosto ensimmäisen kerran tuovat lainsäädäntöön velvoitteen toteuttaa naisten ja miesten tasa-arvoinen edustus toimielimessä eli unionin yleisessä tuomioistuimessa. Olin raportin varjoesittelijä.

Neuvosto esitti EU:n yleisen tuomioistuimen ja virkamiestuomioistuimen yhdistämistä siten, että kaikkiaan tuomarien lukumäärä kasvaa 28 tuomarilla 56:een. Parlamentti vaati tuomioistuinuudistusta koskevaan asetukseen ns. tarkastelulausekkeen, jonka mukaisesti tuomioistuinuudistuksen tehokkuutta ja vaikuttavuutta tullaan jatkossa arvioimaan.

Tein muutosesityksen tasa-arvosta tuomarivalinnoissa. Jäsenvaltiot sitoutuivatkin edistämään tasa-arvoa tuomarivalinnoissaan siten, että kun kustakin jäsenvaltiosta on kaksi tuomaria, tulisi toisen näistä lähtökohtaisesti olla mies ja toisen nainen.

EU-tuomioistuin on vuodesta 2011 ajanut muutoksia sitä koskevaan säädökseen. Kiistellyin on ollut toive lisätä EU:n yleisen tuomioistuimen (general court) tuomareiden lukumäärää 12:lla. Perusteena on työmäärän kasvu. Jäsenmaat eivät kuitenkaan päässeet sopuun siitä, miten ne jakaisivat tuomareiden nimitykset keskenään, se hyväksyi ehdotuksen jossa 12 sijaan tuomareiden määrä lisätään 28:aan. Näin jokainen maa saa nimittää 2 tuomaria.

Uudistuksen kustannus on 13,5 miljoonaa euroa, kun alkuperäisen muutoksen kustannusarvio oli 11,2 miljoonaa euroa (12 tuomaria). Tuomioistuimeen tulevien juttujen määrä on jatkuvassa kasvussa.

Esittelijä Marinho e Pinto on suhtautunut tuomarien lukumäärän kasvattamiseen kriittisesti. Ennen täysistuntokäsittelyä oikeusasioiden valiokunta hyväksyi neuvoston kannan EPP, S&D ja vihreät puolesta ja EFDD, GUE, EDN vastaan. Valiokunta edellytti kuitenkin, että tuomareiden nimityksissä noudatetaan tasa-arvoa, ja että ulkopuolinen taho laatii raportin uudistuksen vaikutuksista ja tarpeen mukaan varaa oikeuden vaatia jatkotoimia.

Puhe täyisistunnossa 27.10.2015

FacebookTwitterGoogle+
%d bloggers like this: