Zaran veroshoppailua Euroopassa

zara_thatcoatParlamentin vihreä ryhmä julkisti kolmannen teettämänsä verovälttelyraportin. Tutkimuksen kohteena oli maailman suurimman vaateketjun, espanjalaisen Zaran takana oleva Inditex. Se on välttänyt maksamasta sille lankeavat ainakin 585 miljoonan euron verot vuosina 2011-2014. Yritys on käyttänyt hyväkseen ainakin Hollannin, Irlannin ja Sveitsin edullisia verojärjestelmiä.

“Verovälttelystä on tullut ikävä muoti-ilmiö monikansallisten yritysten parissa. Meidän raporttimme osoittaa, että Inditexin todelliset rahavirrat kulkevat täysin eri reittiä kuin mitä vaatteet matkaavat tehtailta kauppoihin. Yrityksen on maksettava verot sinne, missä sen toiminta on ja missä voitto syntyy.”

Vaikka rahavirtojen uudelleenjärjestely ei tässä tapauksessa olisikaan laitonta, kyse on verorahoista, jotka uupuvat EU-valtioiden kassasta. Veronmaksajat joutuvat yritysten verovälttelyn sosiaalisten kustannusten maksajiksi.
“Verokikkailuihin ja tuottojen siirtoihin voidaan puuttua maakohtaisen raportoinnin avulla ja ottamalla yrityksille käyttöön vähimmäisveroaste. Komission ehdotus yhteisestä yhdistetystä veropohjasta on hyvä alku, mutta EU-maiden hallitusten poliittinen uudistustahto ei ole kovin vakuuttava.”

Joulun ostohuumassa myös kuluttajilla on merkittävä rooli yritysten vastuullisuuden valvojina.
“Nykypäivänä kuluttajilla on valtaa, ja yritykset ovat ymmärtäneet sen. Shoppailijat voivat vaatia yrityksiltä eettisyyttä, sitä, että ne maksavat verot sinne minne ne kuuluvat.”

Lue raportti Tax shopping – exploring Zara’s tax avoiding business

Zaran Inditex on kolmas yritys, jonka aggressiivisen verosuunnittelun Euroopan parlamentin vihreät ovat tuoneet päivänvaloon.
Aiemmin tänä vuonna vihreät teettivät tutkimukset Ikean ja Basfin verovälttelystä.

Facebook
Twitter
WhatsApp