Itäinen kumppanuus vaatii räätälöityjä sopimuksia

Heidi_Dolidze_Riga_150522Heidi osallistui Riiassa EU:n itäisen kumppanuuden huippukokoukseen yhdessä Euronestin parlamentaarisen yleiskokouksen rinnakkaispuheenjohtajakollegansa, Victor Dolidzen kanssa.

Heidi kommentoi kokousta:

”Itäinen kumppanuus ei ole kuolemassa, eikä Venäjän sota Ukrainaa vastaan ole sen syytä. Ilahduttavaa oli, että puheenvuoroissa korostettiin ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Niissä myös tuomittiin Valko-Venäjä ja Azerbaidzan poliittisista vangeista. Hollannin ulkoministeri Bernd Koenders totesi osuvasti, että ihmisoikeuksista on aivan normaalia puhua kumppanien kesken.

Kuusi vuotta sitten perustetun itäisen kumppanuuden on pystyttävä vastaamaan uuteen tilanteeseen Ukrainan kriisin myötä. Kumppanimaat ovat joutuneet EU-suhteidensa vuoksi Venäjän tiukemman painostuksen kohteeksi. EU:n onkin löydettävä uusia keinoja alueen vakauden palauttamiseksi. EU-valtioiden on pysyttävä tiukkana Venäjän-sanktioissaan, mutta samalla haettava yhteistyömahdollisuuksia.

Huippukokouksen selkeimpiä johtopäätöksiä on tarve luoda kumppanimaille räätälöityjä yhteistyömalleja ja joustavuutta. Ukraina, Georgia ja Moldova ovat EU-tiellä assosiaatiosopimuksineen vaatimustasoltaan aivan omassa luokassaan ja tarvitsevat paljon konkreettista tukea. Mutta samalla EU:n on kehitettävä itäistä kumppanuutta kaikille kuudelle maalle yhteisissä teemoissa, joihin kuuluvat energiaturvallisuus, oikeuslaitoksen uudistaminen ja korruption vastainen työ.

Yksi tärkeä luottamusta lisäävä keino on edistää vapaata liikkumista EU:n ja kumppanimaiden välillä. Georgialle ja Ukrainalle olisi ehdottomasti pitänyt luvata sama viisumivapaus. Moldova sai sen jo vuosi sitten, ja väärinkäytöksiä on ollut vain yhdessä prosentissa tapauksia. Nyt nämä kaksi muuta kumppanimaata joutuvat poistumaan Riiasta pettyneinä, joskin aikaisempaa selkeämmin askelmerkein tavoitetta kohti.”

Heidin puhe huippukokouksessa (en)
Rinnakkaispuheenjohtajien tiedote (en)

FacebookTwitterGoogle+
%d bloggers like this: