EU:n itäiset kumppanit tarvitsevat räätälöityä yhteistyötä

IMG_7774Eilen Jerevanissa Armeniassa päättyneessä Euronestin parlamentaarisessa yleiskokouksessa MEPit ja itäisten kumppanimaiden kansanedustajat suosittelivat räätälöityjä kauppasuhteita EU:n ja kumppanimaiden kesken.

Päätöslauselmissa korostettiin myös tiiviimpää energiayhteistyötä Venäjä-riippuvuuden vähentämiseksi, kumppanimaiden pääsyn helpottamista osaksi EU:n liikennepolitiikkaa ja kulttuuriviisumien käyttöönottoa kumppanimaiden taiteilijoille. Yleiskokouksessa osoitettiin Ukrainalle solidaarisuutta Venäjän hyökkäyksen vuoksi ja vaadittiin armenialaisten kansanmurhan tunnustamista.

 

”Näen, että Euronest pystyy antamaan uutta potkua ja demokraattista oikeutusta EU:n itäiseen kumppanuuteen. Se toimii maiden välisen vuoropuhelun foorumina, jossa voidaan rakentaa luottamusta konfliktien ratkaisemiseksi. Vaikka maita on katsottava yksilöllisesti, löysimme myös EU:lle ja kumppanimaille yhteisiä teemoja, kuten energiaturvallisuus ja energiariippuvuuden vähentäminen uusiutuvalla energialla. Korostin, että kansalaisyhteiskuntaa on vahvistettava ja osallistettava, jos halutaan saada aikaan toimivia ja pitkäkestoisia uudistuksia.”

FacebookTwitterGoogle+
%d bloggers like this: