1. Euroopan Unioni on hyväksynyt kulttuuristrategian, jonka tarkoituksena on mm. edistää kulttuurien monimuotoisuutta ja pienten kulttuurien säilymistä. Unioni on myös sitoutunut Unescon sopimuksella vastaaviin päämääriin. Miten olet edistänyt suomalaisen kulttuurin säilymistä EU-tasolla? Entä jatkossa? / Miten aiot olla edistämässä suomalaisen kulttuurin säilymistä EU-tasolla?
1. Elävien teuraseläinten kuljetusajalle ei ole Euroopan Unionissa
määrätty maksimikestoa. Tulisiko Euroopan Unioniin määrätä kahdeksan
tunnin maksimiaika teurastettavien eläinten kuljetuksille?
Heidi Hautala: KYLLÄ
Eilen päättyi kolmas Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi, jossa olin emäntänä. Eduskunnan pikkuparlamentissa järjestetyssä kaksipäiväisessä seminaarissa oli yli 30 vierasta Venäjältä, toinen toistaan rohkeampia ihmisiä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia vaikeissa olosuhteissa. Toiminta sai alkunsa Anna Politkovskajan järkyttävästä murhasta syksyllä 2006, kun me Annan suomalaiset ystävät päätimme koota voimamme Venäjän demokratiakehityksen edistämiseksi.
1) Mitä hyvää ja huonoa tulee mieleesi lasten oikeuksista ja asemasta
a) Euroopan unionissa?
Heidi: Hyvää: Lasten oikeudet ovat sinänsä nimenomaisesti turvattu esimerkiksi Lissabonin sopimuksessa ja muissa virallislähteissä. Varsin monet eurooppalaiset lapset voivat käytännössä elää sellaista lapsuutta, johon jokaisella maailman lapsella tulisi olla mahdollisuus.
1. Euroopan parlamentti hyväksyi toukokuussa 2008 raportin Euroopan komission julkaisemasta urheilun valkoisesta kirjasta ja sen toimintaohjelmasta. Valkoisen kirjan teemoina ovat urheilun yhteiskunnalliset tehtävät, urheilun taloudellinen merkitys ja urheilualan organisoituminen. http://ec.europa.eu/sport/white-paper/doc/wp_on_sport_fi.pdf
Mitä urheilun valkoisen kirjan raportin tavoitteita pidät tärkeimpinä ja miksi?
1. Urheilua tulee käyttää keinona edistää sosiaalista osallisuutta, integraatiota ja yhtäläisiä mahdollisuuksia. Kestävää kehitystä tulisi edistää myös [...]
Etelä-Suomen Sanomat kysyi 16 valitsemaltaan ehdokkaalta muutamia kysymyksiä liittyen eurovaaleihin. Alla vastaukseni:
1. Paljonko aiot käyttää rahaa vaalityössäsi?
Heidi: Kun kaikki tuki puolueen yleistä mainontaa lukuun ottamatta lasketaan mukaan, arvioin, että budjetti on 12.000-15.000 euroa.
Tässä vastaukseni Vaihtoehto EU:lle -kansanliikkeen lähettämiin kysymyksiin, jotka julkaistaan liikkeen seuraavassa lehdessä.
Kysymys 1. Suomi hyväksyi vuonna 1995 EU-jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen ja
eduskunnan päätöksellä kansainvälisenä sopimuksena. Oletko sitä mieltä, että näin muodostunut jäsenyys “itsenäisten valtioiden” yhteisössä tarvitsee perustuslain, joka on ylempi omaa kansallista lainsäädäntöämme?
Yksi vihreiden saavutuksia hallitusohjelmasta sovittaessa oli, että suhteensa rekisteröineille mies- ja naispareille luodaan oikeus adoptoida toistensa lapsia, biologisen vanhemman suostumuksella. Perjantaina koitti tärkeä etappi, kun lakivaliokunta johdollani hyväksyi tämän lakiesityksen omalta osaltaan. Keskustelu siitä alkaa eduskunnan täysistunnossa 5.5.
Pääministeriä piti eilen kuppilan pöydässä oikein kiittää hänen toissapäiväisestä EU-seminaaristaan.
Virkistävää keskustelua oli ilo seurata. (Pari hauskaa sammakkoa tosin jäi erityisen hyvin mieleeni. Alexander Stubb puhui nimittäin vahingossa presidentti Mahtisaaresta, ja Astrid Thors puolestaan kutsui Stubbia innostuksissaan pääministeriksi.)
SAK:n puheenjohtajaehdokkaana mainittu edunvalvontajohtaja Lauri Lyly antaisi markkinavoimien päättää, kuinka monta uutta ydinvoimalaa Suomeen rakennetaan. Hän arvostelee maan hallitusta siitä, että se haluaa rajoittaa niiden lukumäärää.
On surullista todeta jälleen kerran, miten kauas ammattiyhdistysliike on harhautunut juuriltaan. Kun jopa poliittinen oikeisto vaatii finanssihaaksirikon jälkeen markkinoiden säätelyä, SAK:n edunvalvontajohtaja antaisi päätöksenteon ydinvoimasta yhtiöiden käsiin. Politiikka pois politiikasta, [...]
Iloitsen siitä uutisesta, että kiinalainen ihmisoikeusaktivisti Hu Jia on saanut Euroopan parlamentin myöntämän Saharov-palkinnon. Yritin tavata Hun vaimon Pekingissä Aasialais-eurooppalaiseen kansalaisfoorumin aikana, mutta vierailuni estettiin. Alla blogimerkintä tapahtumien kulusta.
Porkkanamehua toisinajattelijan vauvalle16.10.2008 klo 8.54
Olen ollut tämän viikon Pekingissä osallistumassa seitsemänteen Aasialais-eurooppalaiseen kansalaisfoorumiin (AEPF7), joka edeltää Aasian ja EU:n valtionjohtajien huippukokousta (ASEM).
Foorumin jo päättyessä päätin lähteä tapaamaan [...]
Suomi paistattelee kansainvälisissä vertailuissa korruptoimattomuuden ykkösmaana. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että poliittisen rahoituksen osalta olemme sameassa joukossa, yhdessä Kazakstanin kaltaisten maiden kanssa. Euroopan neuvoston korruptioiskuryhmä GRECO kävi tutkimassa Suomessa asiaa ja laati muutama kuukausi sitten suosituksensa. Poliittisen rahoituksen saloja on yksinkertaisesti avattava.
Kukapa olisi uskonut vielä viikko sitten, että edellytykset rahoituksen avaamiseen ovat yhtäkkiä erinomaiset. Eduskunnan [...]
Kotisivuni ovat olleet teknisistä syistä rempallaan joitakin viikkoja, enkä ole pystynyt julkaisemaan niillä mitään uutta, vaikka syksyn työntäyteisimpänä aikana on tullut puhuttua, kirjoitettua ja koettua paljon. Blogi kuitenkin toimii, joten katkaisen nyt hiljaisuuden.
On pakko sanoa, että Kristian Smedsin Tuntematon sotilas on todella vuosikymmenen näytelmä. Olen iloinen, että ystäväni K. otti minut eilen mukaansa ensi-iltaan. K., alan [...]
Vanhanen ja Tarja istuvat jo Säätytalon alakerran “emännän huoneessa”, kun liityn joukkoon klo 8.45. Kerromme, että emme voi jatkaa neuvotteluja ennen kuin kysymys vesilaista on ratkaistu. Mitäpä jos toimittaisiin samoin kuin RKP:n kanssa: heille piinallinen vaalilain uudistus voidaan antaa eduskunnalle vain hallituspuolueiden yksimielisestä esityksestä? Näinhän on eilen sovittu.
Tarja käyttää intuitiotaan ja luettelee muutamia muitakin [...]
Tarja ja minä saamme aamiaispalaverissa evästystä johtoryhmän kokoukseen: talousmurheiden lisäksi mainitaan samaa sukupuolta olevien parien sisäinen adoptio ja siviilipalvelusajan lyhentäminen. Energiakolmion kärkiä asetellaan: uusiutuvalle energialle takuuhinta, vesivoimarakentamiselle rajat, ydinvoima-asiassa olennaista, että energia- ja ilmastopolitiikasta löytyy sille uskottava vaihtoehto.
Johtoryhmässä ei läpimurtoja. Menopuoli auki, energiasta ei edes keskusteltu. Palaamme raportoimaan omillemme. Joku kysyy, eikö neuvottelukumppaneidemmekin kannattaisi [...]
Säätytalon ruokasalin pöydissä ei enää käydä puoluerajat ylittäviä tunnelmakeskusteluja, vaan ihmiset hakeutuvat omiensa joukkoon tiiviisiin neuvonpitoihin. Mekin haemme kahvit ja pasteijat omaan huoneeseemme. Tänään on pyrittävä ratkaisemaan peruskysymykset kaikissa ryhmissä.
Etenkin energia- ja ilmastokysymykset on saatava raiteille. Erimielisyyttä on uusiutuvan energian edistämiskeinoista, vesirakentamisesta ja tietysti ydinvoimasta, johon kukaan ei vaadikaan selkeää kantaa hallitusohjelmassa. Osaamisryhmässä joudutaan [...]
Tutut politiikan toimittajat päivystävät aamuvarhaisesta iltamyöhään Säätytalon alakerrassa ja kalastavat tiedonmurusia. Tervehditään, vastaillaan yleisesti. On ollut meillä säätämistä, että julkisuuden maksimointi on käännetty sen minimoimiseksi. Muuten media alkaisi ohjata neuvotteluja, fakta muuttuisi fiktioksi ja ristiriidat alkaisivat elää omaa elämäänsä.
Valtioneuvoston kanslian tiedottajien mukaan meneillään ovat ensimmäiset hallitusneuvottelut, joita ei hallita vuodoilla. Puheenjohtajat hymyilevät kuin sfinksit [...]
Avaan polkupyöräsesongin ja tärisyttelen kantakaupungin kiveyksillä Hietalahdesta Säätytalolle. Olemme käyneet vaalit tuloksella, jota ei voi moittia ja läpäisseet tärkeän seulan päästen neljän puolueen hallitusneuvotteluihin. Jos kokoomuksen sanottiin valmistautuneen koitokseen kokonaisen vuoden, oli meilläkin kirjoitettu monenlaisia ohjelmia ja suodatettu niistä koko alkuvuosi hallitusneuvottelutavoitteita, tosimielessä.
Kun demarit olivat hävinneet vaalit ja lähteneet oppositioon uudistumaan, olimme päättäneet hyvin nopeasti, [...]
Olen kokenut elämässäni ehdokkaana lukuisia - ellen lukemattomia - vaalipäiviä, ja tappanut aikaa vaihtelevilla tavoilla. Tämä poikkeaa useimmista siinä, että vihreiden turuilta ja toreilta tuoma palaute on erilaista kuin varmasti koskaan ennen. Ihmiset ovat olleet enimmäkseen kiinnostuneita tai hyvin kiinnostuneita. Teemamme - perustuloavaus, ilmastonmuutoksen vaatimat konkreettiset toimet, työelämän murros - ovat näkyneet ja pakottaneet muita [...]
Heidi järjesti Espoon kaupunginteatterilla viime lauantaina erilaisen keskustelutilaisuuden, johon hän oli kutsunut paikalle joukon mielenkiintoisia, sanavalmiita ajattelijoita kulttuurin eri sektoreilta. Keskustelu muodostui kovasti osallistujiensa näköiseksi – mukaansatempaavaksi ja ajan hermolla liikkuvaksi.
Klockriketeaternin johtaja Kristin Olsoni aloitti puhumalla ihmiskunnan suurimmista synneistä, ahneudesta ja mukavuudenhalusta. Toisaalta Olsoni kehui sitä keskustelua ja ajatuksia, joita onnistunut teatteriesitys katsojissaan pystyy herättämään. Espoon kaupunginteatterille [...]
Maahanmuuttoasiat ovat aika herkkiä, huomasin taas, kun olimme perjantaina Anni Sinnemäen ja Tapio Laakson kanssa julkistaneet vihreän maahanmuutto-ohjelman.
Lauantain leppoisat aamukahvit olivat menneet väärään kurkkuun eräiltä, jotka olivat lukeneet minun ehdottaneen maahanmuuttajille kiintiöitä yrityksiin.
Maa, jossa Helsingin Sanomien NYT-liitteen mukaan melkein 40 prosenttia kyselyyn vastaajista sulkisi rajat maahanmuuttajilta, on vaarassa kuihduttaa kansantaloutensa väestön ikääntyessä. Maahanmuuttajia tarvitaan, muun [...]
Valtioiden väliset sodat eivät ole enää suurin turvallisuusuhka. Sen sijaan yhteiskuntia ympäri maailmaa horjuttavat esimerkiksi köyhyyden ja ympäristökatastrofien luomat levottomuudet, joiden vaikutukset yhä globaalimmassa maailmassa yltävät paljon laajemmalle kuin ennen. Alla olevassa videossa kerron uusista turvallisuusuhista ja miten niihin pitäisi ennaltaehkäisevästi vastata.
Yksi parhaista vaalitilaisuuksista, joita olen havainnut, oli Anni Sinnemäen Unelmieni keskustakirjasto Helsingin vanhalla linja-autoasemalla viikonvaihteessa. Anni ystävineen oli loihtinut esiin virtuaalisen kirjaston, johon tulijat saivat lahjoittaa kirjahyllystään kirjoja toisten noudettaviksi. Vein itse sinne edesmenneen Harri Sirolan kirjan Anna palaa (ilmestynyt vuonna 1983). Sen muuten poimi kokoelmiinsa tapahtuman pääjärjestäjiin kuuluva runoilija Jarkko Tontti.
Unelmieni keskustakirjastossa on joka päivä henkeä ravitsevia keskusteluja kirjailijoiden [...]
Lipponen peräsi lauantain Hesarissa minulta myös selvitystä meppiaikaisista suhteistani öljyalan lobbareihin. Hän viittasi Eija-Riitta Korholan Hämeen Sanomissa 18.2. esille tuomiin “tosiasioihin”.
Mainiota, että joku on tästä kiinnostunut.
Olin Euroopan parlamentissa vastuussa polttoaineiden laadun parantamiseen tähtäävästä lainsäädännöstä. Kalifornialaisen ARCO-yhtiön ja suomalaisen Nesteen edustajat olivat tulleet puheilleni. Heidän mielestään olisin suomalaisena vihreänä mitä sopivin viemään eteenpäin komission jännityksellä odotettuja [...]
Paavo Lipponen jatkoi lauantain Helsingin Sanomien mielipidesivulla väittelyä minun ja Satu Hassin kanssa “vihreiden leimaamiskampanjasta”. Hän peräsi edelleen vastauksia samoihin kysymyksiin, joilla hän halusi jo alunperin siirtää keskustelun puhemiehen asemasta energiapolitiikan “faktoihin”, Euroopan ydinvoimateollisuuden esittämien tietojen paikkansapitävyyteen.
Useimmissa maissa parlamenttien puhemiehet pysyttelevät poliittisten kiistojen yläpuolella ja nimenomaan edustavat koko parlamentin ääntä. Riitta Uosukainen oli viimeisen päälle [...]
Sain tänään seuraavan viestin: Tänään on muuten sorokavitsa, iso muistojuhla ortodoksiassa - 40 päivää Annan kuolemasta - tsarstvo ej nebesnoje!
Jukka
Viimeiset 40 päivää ovat olleet hyvin erikoisia, ikkuna vaikuttaa Venäjään on ollut auki ennennäkemättömällä tavalla. Suru on myös yhdistänyt. Annan ystävät Suomessa ovat koonneet voimansa järjestääkseen lukuisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa on keskusteltu Venäjän kehityksen [...]
Siemenpuu-säätiö muisti tänään syntymäpäivääni hyvällä uutisella. Pyysin osoittamaan tasan vuosi sitten vietettyjen 50-vuotissyntymäpäivieni yhteydessä mahdolliset lahjat Siemenpuu-säätiön tsunami-projektiin. Ympäristö & kehitys ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Keräyksen kokonaistuotoksi tuli hämmästyttävät 4260 euroa.
Varat suunnattiin Siemenpuu-säätiön hankkeeseen nimeltä “Mangrove -metsitys ja tsunamin jälkeinen maatalousmaan ennallistaminen Tamil Nadussa, Intiassa.” Mangrovemetsillä suojataan asutusta tsunamien aiheuttamilta luonnonkatastrofeilta. Lisäksi mangrovet [...]
Alla minulle tullutta suoraa palautetta koskien eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunnossa pitämääni puhetta. Suuret kiitokset kaikille palautetta lähettäneille, otan edelleen mielelläni vastaan kommentteja puheestani vaikkapa tämän blogin kautta.
*************
Hienoa Heidi! Hyvä, että joku uskaltaa pitää näitäkin asioita esillä keskellä eri ilmansuuntiin kumartelevaa uussuomettuneisuutta ja imagonrakennuskampanjoita. Jatka samoilla linjoilla.
Tak!
*************
Parlamentarismissa todellakin on se ongelma, että joku voi sanoa jotain merkityksellistä… tsekkaa [...]
en ollut lainkaan varautunut siihen, että yksikamarisen kansanedustuslaitoksen 100-vuotisjuhlassa oli niin vähän muuta uutisoitavaa kuin vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan kolmen minuutin puheen ensimmäinen minuutti. Laatiessani puhetta minua alkoi kiehtoa Suomen ja Venäjän kohtalonyhteys. Suomen kansahan saavutti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden samassa rytinässä kuin itsevaltias tsaari joutui myöntämään myös duumalle rajatut valtaoikeudet.
En kuitenkaan voinut pysäyttää pohdiskelua [...]