Vanhat merkinnät kategorioittain: Blogi

Vaalirahoitusilmoitus jätetty

Euroopan parlamenttiin valittu Heidi Hautala on jättänyt vaalirahoitusilmoituksensa Valtiontalouden tarkastusvirastoon. Ilmoitukseen voi tutustua tästä.

Euroopassa pyyhkii vihreä tuuli - Kiitos kaikille

Kiitokset kaikille minua äänestäneille ja aktiivisesti tukeneille.
Olimme järjestäneet vaali-illaksi täydellisen draaman, joka vei minut Satu Hassin työtoveriksi Euroopan parlamenttiin. Vielä klo 21.30 jälkeenkin eräs Euroopan parlamentin työn jättävä edustaja koetti vakuuttaa meidät siitä, että vihreät eivät mitenkään voisi saada toiseen paikkaan tarvittavaa 12 prosentin ääniosuutta. Klo 22.07 Satu ja minä kapsahdimme toistemme kaulaan.

Vaalitunnelmiani

Vaalikampanjan viimeiset päivät ovat olleet intensiivisiä ja nyt on hieman uupunut ja jännittynyt olo.
Perjantaina tein toisen vihreän ehdokkaan, Anna Moringin kanssa retken Tammisaareen, jossa kävimme solidaarisuuskäynnillä sairaalan lakkautusuhan alaisella synnytysosastolla.

Miksi EU:hun?

Minulta on jonkin verran kysytty, miksi haluan siirtyä eduskunnasta europarlamenttiin. Enkö ole viihtynyt kansanedustajana ja mikä siinä EU:ssa niin kiehtoo?

Kuuntele Heidin EU-resepti

Katso Euroopan Vihreiden yhteiset vaaliteemat

Ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta jätetty 29.5.

Eurovaaliehdokas Heidi Hautala on jättänyt 29.5. valtiontalouden tarkastusvirastolle ennakkoilmoituksen eurovaalien vaalirahoituksesta.

Vastaukset kulttuurialan kyselyyn

Heidi kertoo, mitä mieltä on tekijänoikeuksien suojaamisesta ja piratismin torjumisesta Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien ehdokaskyselyssä.

Vastaukseni Teoston kyselyyn

1. Euroopan Unioni on hyväksynyt kulttuuristrategian, jonka tarkoituksena on mm. edistää kulttuurien monimuotoisuutta ja pienten kulttuurien säilymistä. Unioni on myös sitoutunut Unescon sopimuksella vastaaviin päämääriin. Miten olet edistänyt suomalaisen kulttuurin säilymistä EU-tasolla? Entä jatkossa? / Miten aiot olla edistämässä suomalaisen kulttuurin säilymistä EU-tasolla?

Vastaukset Animalian ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton kysymyksiin

1. Elävien teuraseläinten kuljetusajalle ei ole Euroopan Unionissa
määrätty maksimikestoa. Tulisiko Euroopan Unioniin määrätä kahdeksan
tunnin maksimiaika teurastettavien eläinten kuljetuksille?
Heidi Hautala: KYLLÄ

Tunnelmia FINROSFORUMista

Eilen päättyi kolmas Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi, jossa olin emäntänä. Eduskunnan pikkuparlamentissa järjestetyssä kaksipäiväisessä seminaarissa oli yli 30 vierasta Venäjältä, toinen toistaan rohkeampia ihmisiä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia vaikeissa olosuhteissa. Toiminta sai alkunsa Anna Politkovskajan järkyttävästä murhasta syksyllä 2006, kun me Annan suomalaiset ystävät päätimme koota voimamme Venäjän demokratiakehityksen edistämiseksi.

Vastaukset Plan Lastenhallituksen kysymyksiin

1) Mitä hyvää ja huonoa tulee mieleesi lasten oikeuksista ja asemasta
a) Euroopan unionissa?
Heidi: Hyvää: Lasten oikeudet ovat sinänsä nimenomaisesti turvattu esimerkiksi Lissabonin sopimuksessa ja muissa virallislähteissä. Varsin monet eurooppalaiset lapset voivat käytännössä elää sellaista lapsuutta, johon jokaisella maailman lapsella tulisi olla mahdollisuus.

Vastaukset SLU:n kysymyksiin hyvinvointiin, liikuntaan ja urheiluun liittyen

1.       Euroopan parlamentti hyväksyi toukokuussa 2008 raportin Euroopan komission julkaisemasta urheilun valkoisesta kirjasta ja sen toimintaohjelmasta. Valkoisen kirjan teemoina ovat urheilun yhteiskunnalliset tehtävät, urheilun taloudellinen merkitys ja urheilualan organisoituminen.  http://ec.europa.eu/sport/white-paper/doc/wp_on_sport_fi.pdf
 
Mitä urheilun valkoisen kirjan raportin tavoitteita pidät tärkeimpinä ja miksi?
 
1. Urheilua tulee käyttää keinona edistää sosiaalista osallisuutta, integraatiota ja yhtäläisiä mahdollisuuksia. Kestävää kehitystä tulisi edistää myös [...]

Vastauksia Etelä-Suomen Sanomille

Etelä-Suomen Sanomat kysyi 16 valitsemaltaan ehdokkaalta muutamia kysymyksiä liittyen eurovaaleihin.  Alla vastaukseni:
1. Paljonko aiot käyttää rahaa vaalityössäsi?
Heidi: Kun kaikki tuki puolueen yleistä mainontaa lukuun ottamatta lasketaan mukaan, arvioin, että budjetti on 12.000-15.000 euroa.

Vastaukseni Vaihtoehto EU:lle -liikkeen kysymyksiin

Tässä vastaukseni Vaihtoehto EU:lle -kansanliikkeen lähettämiin kysymyksiin, jotka julkaistaan liikkeen seuraavassa lehdessä.
Kysymys 1. Suomi hyväksyi vuonna 1995 EU-jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen ja
eduskunnan päätöksellä kansainvälisenä sopimuksena. Oletko sitä mieltä, että näin muodostunut jäsenyys “itsenäisten valtioiden” yhteisössä tarvitsee perustuslain, joka on ylempi omaa kansallista lainsäädäntöämme?

Sisäinen adoptio etenee

Yksi vihreiden saavutuksia hallitusohjelmasta sovittaessa oli, että suhteensa rekisteröineille mies- ja naispareille luodaan oikeus adoptoida toistensa lapsia, biologisen vanhemman suostumuksella. Perjantaina koitti tärkeä etappi, kun lakivaliokunta johdollani hyväksyi tämän lakiesityksen omalta osaltaan. Keskustelu siitä alkaa eduskunnan täysistunnossa 5.5.

“Suomi-joukkuetta” tarvitaan avoimuuden puolustuksessa

Pääministeriä piti eilen kuppilan pöydässä oikein kiittää hänen toissapäiväisestä EU-seminaaristaan.
Virkistävää keskustelua oli ilo seurata. (Pari hauskaa sammakkoa tosin jäi erityisen hyvin mieleeni. Alexander Stubb puhui nimittäin vahingossa presidentti Mahtisaaresta, ja Astrid Thors puolestaan kutsui Stubbia innostuksissaan pääministeriksi.)

Politiikka pois politiikasta – kaikki valta yhtiölle?

SAK:n puheenjohtajaehdokkaana mainittu edunvalvontajohtaja Lauri Lyly antaisi markkinavoimien päättää, kuinka monta uutta ydinvoimalaa Suomeen rakennetaan. Hän arvostelee maan hallitusta siitä, että se haluaa rajoittaa niiden lukumäärää.
On surullista todeta jälleen kerran, miten kauas ammattiyhdistysliike on harhautunut juuriltaan. Kun jopa poliittinen oikeisto vaatii finanssihaaksirikon jälkeen markkinoiden säätelyä, SAK:n edunvalvontajohtaja antaisi päätöksenteon ydinvoimasta yhtiöiden käsiin. Politiikka pois politiikasta, [...]

Hu Jian Saharov-palkinto on ilouutinen

Iloitsen siitä uutisesta, että kiinalainen ihmisoikeusaktivisti Hu Jia on saanut Euroopan parlamentin myöntämän Saharov-palkinnon. Yritin tavata Hun vaimon Pekingissä Aasialais-eurooppalaiseen kansalaisfoorumin aikana, mutta vierailuni estettiin. Alla blogimerkintä tapahtumien kulusta. 
Porkkanamehua toisinajattelijan vauvalle16.10.2008 klo 8.54
Olen ollut tämän viikon Pekingissä osallistumassa seitsemänteen Aasialais-eurooppalaiseen kansalaisfoorumiin (AEPF7), joka edeltää Aasian ja EU:n valtionjohtajien huippukokousta (ASEM).
Foorumin jo päättyessä päätin lähteä tapaamaan [...]

Musiikkia korvilleni

 Suomi paistattelee kansainvälisissä vertailuissa korruptoimattomuuden ykkösmaana. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että poliittisen rahoituksen osalta olemme sameassa joukossa, yhdessä Kazakstanin kaltaisten maiden kanssa. Euroopan neuvoston korruptioiskuryhmä GRECO kävi tutkimassa Suomessa asiaa ja laati muutama kuukausi sitten suosituksensa. Poliittisen rahoituksen saloja on yksinkertaisesti avattava.
 
Kukapa olisi uskonut vielä viikko sitten, että edellytykset rahoituksen avaamiseen ovat yhtäkkiä erinomaiset. Eduskunnan [...]

Vuosikymmenen teatterikokemus - vai vuosisadan?

Kotisivuni ovat olleet teknisistä syistä rempallaan joitakin viikkoja, enkä ole pystynyt julkaisemaan niillä mitään uutta, vaikka syksyn työntäyteisimpänä aikana on tullut puhuttua, kirjoitettua ja koettua paljon. Blogi kuitenkin toimii, joten katkaisen nyt hiljaisuuden.
On pakko sanoa, että Kristian Smedsin Tuntematon sotilas on todella vuosikymmenen näytelmä. Olen iloinen, että ystäväni K. otti minut  eilen mukaansa ensi-iltaan. K., alan [...]

Hallitusneuvottelut - päivä 5

Vanhanen ja Tarja istuvat jo Säätytalon alakerran “emännän huoneessa”, kun liityn joukkoon klo 8.45. Kerromme, että emme voi jatkaa neuvotteluja ennen kuin kysymys vesilaista on ratkaistu. Mitäpä jos toimittaisiin samoin kuin RKP:n kanssa: heille piinallinen vaalilain uudistus voidaan antaa eduskunnalle vain hallituspuolueiden yksimielisestä esityksestä? Näinhän on eilen sovittu.
Tarja käyttää intuitiotaan ja luettelee muutamia muitakin [...]

Hallitusneuvottelut - päivä 4

Tarja ja minä saamme aamiaispalaverissa evästystä johtoryhmän kokoukseen: talousmurheiden lisäksi mainitaan samaa sukupuolta olevien parien sisäinen adoptio ja siviilipalvelusajan lyhentäminen. Energiakolmion kärkiä asetellaan: uusiutuvalle energialle takuuhinta, vesivoimarakentamiselle rajat, ydinvoima-asiassa olennaista, että energia- ja ilmastopolitiikasta löytyy sille uskottava vaihtoehto.
Johtoryhmässä ei läpimurtoja. Menopuoli auki, energiasta ei edes keskusteltu. Palaamme raportoimaan omillemme. Joku kysyy, eikö neuvottelukumppaneidemmekin kannattaisi [...]

Hallitusneuvottelut - päivä 3

Säätytalon ruokasalin pöydissä ei enää käydä puoluerajat ylittäviä tunnelmakeskusteluja, vaan ihmiset hakeutuvat omiensa joukkoon tiiviisiin neuvonpitoihin. Mekin haemme kahvit ja pasteijat omaan huoneeseemme. Tänään on pyrittävä ratkaisemaan peruskysymykset kaikissa ryhmissä.
Etenkin energia- ja ilmastokysymykset on saatava raiteille. Erimielisyyttä on uusiutuvan energian edistämiskeinoista, vesirakentamisesta ja tietysti ydinvoimasta, johon kukaan ei vaadikaan selkeää kantaa hallitusohjelmassa. Osaamisryhmässä joudutaan [...]

Hallitusneuvottelut - päivä 2

Tutut politiikan toimittajat päivystävät aamuvarhaisesta iltamyöhään Säätytalon alakerrassa ja kalastavat tiedonmurusia. Tervehditään, vastaillaan yleisesti. On ollut meillä säätämistä, että julkisuuden maksimointi on käännetty sen minimoimiseksi. Muuten media alkaisi ohjata neuvotteluja, fakta muuttuisi fiktioksi ja ristiriidat alkaisivat elää omaa elämäänsä.
Valtioneuvoston kanslian tiedottajien mukaan meneillään ovat ensimmäiset hallitusneuvottelut, joita ei hallita vuodoilla. Puheenjohtajat hymyilevät kuin sfinksit [...]

Hallitusneuvottelut - päivä 1

Avaan polkupyöräsesongin ja tärisyttelen kantakaupungin kiveyksillä Hietalahdesta Säätytalolle. Olemme käyneet vaalit tuloksella, jota ei voi moittia ja läpäisseet tärkeän seulan päästen neljän puolueen hallitusneuvotteluihin. Jos kokoomuksen sanottiin valmistautuneen koitokseen kokonaisen vuoden, oli meilläkin kirjoitettu monenlaisia ohjelmia ja suodatettu niistä koko alkuvuosi hallitusneuvottelutavoitteita, tosimielessä.
Kun demarit olivat hävinneet vaalit ja lähteneet oppositioon uudistumaan, olimme päättäneet hyvin nopeasti, [...]

AURINKOISTA VAALIPÄIVÄÄ!

Olen kokenut elämässäni ehdokkaana lukuisia - ellen lukemattomia - vaalipäiviä, ja tappanut aikaa vaihtelevilla tavoilla. Tämä poikkeaa useimmista siinä, että vihreiden turuilta ja toreilta tuoma palaute on erilaista kuin varmasti koskaan ennen. Ihmiset ovat olleet enimmäkseen kiinnostuneita tai hyvin kiinnostuneita. Teemamme - perustuloavaus, ilmastonmuutoksen vaatimat konkreettiset toimet, työelämän murros - ovat näkyneet ja pakottaneet muita [...]

Vieraskynä - Mitä ajassa liikkuu?

Heidi järjesti Espoon kaupunginteatterilla viime lauantaina erilaisen keskustelutilaisuuden, johon hän oli kutsunut paikalle joukon mielenkiintoisia, sanavalmiita ajattelijoita kulttuurin eri sektoreilta. Keskustelu muodostui kovasti osallistujiensa näköiseksi – mukaansatempaavaksi ja ajan hermolla liikkuvaksi.

Klockriketeaternin johtaja Kristin Olsoni aloitti puhumalla ihmiskunnan suurimmista synneistä, ahneudesta ja mukavuudenhalusta. Toisaalta Olsoni kehui sitä keskustelua ja ajatuksia, joita onnistunut teatteriesitys katsojissaan pystyy herättämään. Espoon kaupunginteatterille [...]

Uusia avauksia - vai pää pensaaseen?

Maahanmuuttoasiat ovat aika herkkiä, huomasin taas, kun olimme perjantaina Anni Sinnemäen ja Tapio Laakson kanssa julkistaneet vihreän maahanmuutto-ohjelman.
Lauantain leppoisat aamukahvit olivat menneet väärään kurkkuun eräiltä, jotka olivat lukeneet minun ehdottaneen maahanmuuttajille kiintiöitä yrityksiin.
Maa, jossa Helsingin Sanomien NYT-liitteen mukaan melkein 40 prosenttia kyselyyn vastaajista sulkisi rajat maahanmuuttajilta, on vaarassa kuihduttaa kansantaloutensa väestön ikääntyessä. Maahanmuuttajia tarvitaan, muun [...]

-->

Vihreät

Vihreät De Gröna

Languages

FI / SE / EN / RU