Kolumni Maaseudun tulevaisuudessa
Hallitus ja eduskunta ottavat aivan lähiaikoina kantaa Euroopan komission esitykseen sallia kansalliset kiellot ja rajoitukset geenimuunneltujen kasvilajikkeiden viljelylle. Heinäkuussa annettu esitys oli pitkällisen kädenväännön tulos. Useat jäsenmaat ovat alusta asti suhtautuneet geenimuunteluun torjuvasti ja käyttäneet hyväkseen kaikki voimassa olevan lainsäädännön keinot kieltää uusien gmo-lajikkeiden hyväksyminen ja viljely. Pahimpia vastarannan kiiskiä ovat olleet Itävalta, Luxemburg ja Italia.
Kiistat ovat edenneet EU-tuomioistuimeen, joka ei ole katsonut näitä kieltoja hyvällä, koska niiden tulisi perustua uuteen tietoon kyseisten kasvien ympäristölle ja terveydelle aiheuttavista vaaroista. Kun lajikkeet on yksi kerrallaan EU:ssa hyväksytty, yksikään jäsenvaltio ei yhtäkään kertaa ole onnistunut vetoamaan tähän mahdollisuuteen.
Jossain vaiheessa EU:ssa päätettiin laittaa kaikki gmo-kasvien ja tuotteiden hyväksymismenettelyt jäähylle. Aggressiivisesti geeniviljelyä harjoittavat ja levittävät valtiot, joukossa Yhdysvallat ja Argentiina, alkoivat painostaa unionia WTO:n kautta. Komission oli taivuttava sen edessä. Tästä niin kutsutusta moratoriosta luovuttiin, ja samalla hyväksymisehtoja tiukennettiin.
Muun muassa säädettiin, että kunkin jäsenmaan tulee laatia olosuhteisiinsa soveltuvat määräykset gmo-viljelmien “rinnakkaiselosta” tavanomaisten sekä luomuviljelysten kanssa. Sellainen laki on myös Suomessa eduskunnan käsittelyssä. Sen hyväksyminen ei tarkoita, että kannattaisi gmo-viljelyä, vaan sitä, että gmo-viljelijöille asetetaan vastuu kasvien leviämisestä.
Kuluttajien epäluulo on edelleen syvää, ja muun muassa gmo-vapaat soijatuotteet ovat kovin kysyttyjä. Myös entistä tiukempia merkintävaatimuksia vaaditaan. Ikävä kyllä EU:ssa ei ole onnistuttu viemään läpi merkintävaatimusta gmo-rehulla kasvatetuille meijeri- ja lihatuotteille, vaikka läpinäkyvyys sellaista ilman muuta edellyttäisi.
Komissio joutui toteamaan, että niskoittelevat jäsenmaat eivät ole luopuneet vastustuksestaan. Niinpä se nyt esittää, että jäsenvaltiot voisivat halutessaan rajoittaa tai jopa kokonaan kieltää gmo-lajikkeiden viljelyn alueellaan. Hieroin silmiäni, koska kieltojen tulisi perustua melkeinpä mihin tahansa muuhun tahansa kuin nyt jo mahdollisiin seikkoihin ympäristön ja terveyden vaarantumisesta.
Mikä tässä nyt niin ihmeellistä on?
Sitten WTO:n perustamisen vuodesta 1995 demokraattisesti valittujen poliittisten elinten kädet ovat olleet sidottuja. Vapaakauppaa voi rajoittaa ainoastaan erittäin pätevillä tieteellisillä perusteilla ja kaikki muu on vain protektionismia ja muuta sääntöjen vastaista veruketta.
Nyt komissio siis ilmoittaa, että politiikka ja vapaa harkinta saavat palata gmo-viljelyä koskevaan päätöksentekoon. Olisi synti ja häpeä, jos tätä mahdollisuutta ei hyväksyttäisi. Suomessa hallitus suhtautuu esitykseen myönteisesti ja toivottavasti tämä kanta vain vahvistuu eduskunnassa.
Mutta se ei riitä. Suomen tulisi ilman muuta myös ilmoittaa, että se aikoo itse tarttua tähän mahdollisuuteen. Suomen maataloudella ei ole mitään voitettavaa gmo-viljelyssä, sellaisena kuin se nyt näyttäytyy, ja näin on varmasti pitkälle tulevaisuuteen. Harmeja sen sijaan riittää, kun gmo-lajikkeet ja -tuotteet kaikista hyvistä rinnakkaiselopyrkimyksistä huolimatta leviävät hallitsematta. Se tosin vain lisää luomuviljelyn suosiota, mutta niin kyyninen en ole, että haluaisin edistää asiaani tällä tavoin.
