Kolumni Vihreässä Langassa 4.9
Keskustelu Itämeren kaasuputkesta on ollut hiljaista, kunnes eri puolilla on nyt yhtäkkiä herätty siihen, että hallitus aikoo aivan lähiaikoina myöntää putkelle talousvyöhykelain mukaisen suostumuksen.
Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on muodollisesti päättynyt, mutta kiinnostavaa on, aikooko työ- ja elinkeinoministeriö ottaa vakavasti Uudenmaan ympäristökeskuksen 15-kohtaisen vaatimuksen lisäselvityksistä.
Kalakannoille arvioidaan aiheutuvan putkesta enemmän kuin lieviä haittoja. Myöskään missään ei ole sovittu siitä, kuka vastaa putkesta, kun sen elinkaari aikanaan päättyy. Nähtäväksi siis vielä jää, miten johdonmukaisesti toimii Suomi, jolle kaasuputki on nimenomaan ja vain ympäristökysymys. Venäjän johtoa on ollut vaikea saada ymmärtämään, että hallitus ei voi ratkaista varsinaisia rakentamislupia ohi tuomioistuinten.
Vaikka pääministeri Matti Vanhanen on tähdentänyt vesilupakäsittelyn riippumattomuutta, saattaa hallituksen suostumus putken rakentamiseen Suomen talousvyöhykkeelle kaikesta huolimatta luoda varjon tuomioistuinkäsittelyn ylle. Onko lupaharkinta senkin jälkeen aidosti riippumatonta?
Kaasuputkihanke kaikkine mutkineen ja kompastuskysymyksineen osoittaa kiusallisella tavalla, että tämän mittaluokan kansainvälistä yhteistyötä ei synny ilman luottamusta. Parhaat mahdolliset - tai vähiten haitalliset - vaihtoehdot eivät myöskään toteudu, jos valtio-osapuolet eivät usko toistensa olevan yhteisellä asialla.
Hyvä esimerkki tästä on, että Viro ei antanut Nord Streamille edes lupaa tutkia merenpohjaa. Näin sitten putken linjaus kulkee Suomenlahden pohjoisen rannikon tuntumassa, jossa Itämeren pohja on rosoinen ja kallioinen. Ymmärrän kyllä Viroa oikein hyvin - vaikkapa pronssipatsasjupakka oli omiaan vain lisäämään epäluottamusta Venäjää kohtaan.
YVA-menettelyssä olisi tullut kiinnittää huomiota linjausvaihtojen puutteeseen, joka sekin on suoraa seurausta luottamuksen puutteesta. Jos Venäjä olisi onnistunut voittamaan Baltian maiden, Puolan ja Ukrainan luottamuksen, maata pitkin kulkeva linjaus olisi ollut realistinen vaihtoehto. Nyt Nord Stream on torjunut ajatuksen toteamalla, että kyseessä olisikin aivan eri hanke.
EU:ssa keskustellaan parhaillaan energiaulkopolitiikasta. Sen on perustuttava vastavuoroiseen sitoutumiseen kansainväliseen oikeuteen. On enemmän kuin outoa, että Venäjältä ei ole edellytetty Espoon sopimuksen ratifioimista, joka kuitenkin on juuri se kansainvälinen sopimus, jonka mukaan valtiot käsittelevät kaasuputken rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia.
Vähintä, mitä vihreät voivat hallituspuolueena tehdä on, että suostumus putken rakentamiseen Suomen talousvyöhykkeelle annetaan vasta, kun Uudenmaan ympäristökeskuksen vaatimukset lisäselvityksistä on toteutettu ja kun Venäjältä on saatu lupaus Espoon sopimuksen ratifioimisesta.
Muuten Itämeren kaasuputki ei ole edes ympäristökysymys.
Kirjoittaja on vihreä meppi ja Euroopan parlamentin
ulkoasiainvaliokunnan jäsen.
Yksi kommentti
Mielestäni on hyvin ajattelematonta ja riskialtista rakentaa kaasuputki Itämeren pohjaan. Suomalaisesta ja ahvenanmaalaisesta merikalasta tulee syömäkelvotonta vuosiksi, kun merenpohja myllätään ja myrkyt lähtevät liikkeelle. Linnusto kokee niinikään suuren menetyksen.
Ja kuten Hautala kirjoituksessaan miettii, kuka vastaa putken purkutöistä? Ja onko edes mietitty, että silloinkin on odotettavissa melkein samanlainen pohjamylläys kuin rakentamisvaiheessa?
En voi ymmärtää, kuinka Nordic Stream voi ohittaa vastuunsa tästä kaikesta ja pokkana rakennella putkia, tuhoten miljoonien ihmisten mahdollisuuden syödä vielä suht’ puhdasta merikalaa. Puhumattakaan kalastajien elinkeinon sabotoinnista.